Vientiane, 34°C, ilmankosteus 44%

ksi viikkoa Laosia takana ja matka töihin lyhenee päivä päivältä – ainakin ajassa mitattuna. Kun ensimmäisiä kertoja käytin kulkuvälineenäni toimivaa My Lover –merkkistä skootteria ei suurin ongelmani olleet suinkaan tiessä olevat yllättävät kuopat, kaduilla norkoilevien koirien (ja satunnaisesti lehmien) väisteleminen tai oikealta ja vasemmalta suhailevat muut liikennöitsijät valtavissa maastureissaan, joiden koosta jenkitkin olisivat kateellisia. Ehei. Suurinta valppautta vaativat väärällä puolella tietä vastaan tulevat motoristit, jotka ilman kypärää hurjastellessaan vaikuttavat olevan täysin vailla itsesuojeluvaistoa. Nopeasti paikalliseen liikenteeseen kuitenkin tottui ja ensimmäisina päivinä työmatkaani kuluneet 35 minuuttia vähenivät nopeasti 25 minuuttiin. Tämän nopeammin en matkaa aikokaan taittaa, sillä tarkoitus on myös saapua perille.

Laos on monella tapaa ristiriitainen. Missä muualla hallinto on sosialistinen ja siten ainakin periaatteessa uskonnot kieltävä, mutta jossa buddhismi-temppeleitä on lähes joka kadunkulmassa ja jossa uskonto leimaa kulttuuria joka elämän alueella. 5-vuotissuunnitelmia toteuttava hallitus on juuri valmistelemassa aikakaudelle 2011-2015 uutta toimenpideohjelmaa. INGO Network –järjestö, jossa olen töissä, kokoaa yhteen yli 70 maassa toimivaa ulkomaista kansalaisjärjestöä (international non-governmental organisation) tarkoituksenaan koordinoinnin ja yhteistyön edistäminen. INGO Network on myös näiden järjestöjen edustaja Laosin hallitukseen nähden. Suurimpien kansainvälisen kehitysyhteistyön toimijoiden tapaan INGO Network sai keväällä hallitukselta pyynnön ottaa kantaa tuleviin 5-vuotissuunnitelmiin. Kehitysavun osuus on viime vuosina ollut noin 10% Laosin BKT:sta ja vaikka osuus onkin ollut laskusuunnassa, on se varmasti yksi motivoiva tekijä tärkeimpien ulkomaalaisten organisaatioiden mielipiteen kysymiseen. Virallisesti esitetystä pyynnöstä huolimatta liian kriittisesti ei kansainvälisten toimijoiden kannata hallituksen suunnitelmia arvioida, sillä liian suurisuiset kritisoijat saattavat joutua lopettamaan toimintansa ja lähtemään pois maasta.

Hallitus saattaa olla autoritäärinen, mutta paikalliset ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja toivottavat maassaan asuvat ulkomaalaiset aidosti tervetulleiksi. Maa on turvallinen ja rikostilastot alhaiset, ainakin toistaiseksi. Juuri nyt huhtikuun puolessavälissä juhlitaan paikallista uuttavuotta nimeltä Pii Mai Lao ja juhlinta kestää lähes koko viikon. Kuumimpaan vuodenaikaan sijoittuvaan juhlaan kuuluu perinteenä veden heittäminen kanssaihmisten päälle. Eikä kyse ole mistään pikku pisaroista, vaan jopa ämpärillisestä vettä, jonka voi saada niskaansa kuka tahansa kadulla ohikulkija! Kyseessä on sinänsä aivan viaton tapa toivottaa hyvää onnea ja terveyttä uudelle vuodelle, mutta skootterilla ajaessa on nopeudet syytä pitää alhaisina ettei päädy takaa tulevan maasturin renkaiden alle vettä väistäessään. Onneksi olin tähän perinteeseen jo varautunut, sillä eilen kaupungilla ajellessani toden totta sain syliini sangollisen vettä ja hyvät uudenvuoden toivotukset päälle: Sabaidee Pii Mai! Tiikerin vuosi alkaa 16. huhtikuuta ja kyseessä vuosi 2553.

DSC_0170.jpg