Vientiane, 34°C, ilmankosteus 46%
Pääkaupunki kuhisee päivisin kun sen reilut 200 000 asukasta kurvailee kaoottisessa liikenteessä ja hoitaa asioitaan kaupungin turuilla ja toreilla. Vientiane kuitenkin hiljenee iltaisin melko aikaisin ja kello 22 jälkeen kadut ovat varsin autioita. Saapumiseni jälkeisellä ensimmäisellä viikolla olin eräänä arki-iltana yksin liikkeellä puolilta öin ja ajoin pimeän kaupungin läpi, jossa 6-kaistaiset pääkadut ammottivat tyhjyyttään. Aika hauska tunnelma kaupunkiin vasta saapuneelle.
Päiväsaikaan erityisen vilkasta oli jo aiemmin mainitsemani paikallisen uudenvuoden Pii Mai Laon viettämisen yhteydessä, jolloin ihmiset intoutuivat liikkeelle viskomaan vettä toistensa päälle. Suurimmat juhlapäivät olivat vanhan vuoden viimeinen päivä, uuden vuoden ensimmäinen päivä, sekä näiden väliin jäävä ”0-päivä”, joka ei kuulu kummallekaan vuodelle. Mekin jalkauduimme Katjan ja Thomas’n kanssa, seuranamme laosilainen Sai ja kolumbialainen Diego. Kovin kauan emme kuivin jaloin selvinneet katujen varteen tanssimaan asettautuneista juhlaseureista, vaan muutaman kadunpätkän jälkeen olimme jo läpimärkiä. Sain johdattamana kävimme perinteiden mukaisesti yhteensä 9 temppelissä kaatamassa vettä buddha-patsaiden päälle ja toivomassa onnea tulevalle vuodelle. Laosilaiset ovat taikauskoisia ja temppeleiden pihat olivatkin täynnä paikallisia, joiden rituaaleissa yhdistyvät buddhalaisuus ja animistiset uskomukset. Vaikka kaduille levittäytyneiden, lähinnä nuorten, juhlinta oli päiväaikaan karnevaalimaista, rauhoittui se kaupungille tyypilliseen tapaan nopeasti kello 22 jälkeen. Alkaneen Tiikerin vuoden ajatellaan tuovan mukanaan onnettomuuksia ja itse asiassa juhlinta olikin kuulemma huomattavasti rauhallisempaa kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin rikottiin ennätyksiä erilaisten onnettomuuksien määrässä.
Rauhan ja metelin vuorotteleminen on täällä kaiken kaikkiaan aika omanlaistaan. Päiväaikaan kaupunki täyttyy siis enemmän tai vähemmän tavanomaisista elämän ja liikenteen äänistä, mutta vaikka kadut hiljenevät yöksi, on täällä totuttava elämään lähes ympärivuorokautisen äänen, suorastaan melun, ympäröimänä. Pimeän saavuttua noin kello 19 aikaan luonto ei vielä mene nukkumaan vaan lintujen, lähilammen sammakoiden, heinäsirkkojen ja ties minkä muiden eläinten konsertti ja kurnutus jatkuvat pitkälle iltaan. Puhumattakaan paikallisista asukeista, jotka innostuvat välillä järjestämään karaoke-iltamia kotipiirissään ja laulavat silloin lujaa ja nuotin vierestä. Tuntikausia.
Muutamina yön hetkinä on hieman rauhallisempaa, kunnes luonto jälleen herää yhdessä auringon kanssa ennen aamukuutta. Heti ensimmäisten auringonsäteiden myötä alkavat pitää omaa konserttiaan lintujen ja sammakoiden lisäksi myös lähiympäristön räksyttävät koirat sekä kukko, jolle "kukonlaulun aikaan" saattaa tarkoittaa mitä vuorokauden aikaa hyvänsä. Oman osuutensa hoitaa huoneeni vaatekaapissa kotiaan pitävä gekko, jonka satunnainen, mutta varsin äänekäs ääntelehtiminen yleensä myöhään illalla, ei ole missään suhteessa otuksen pieneen fyysiseen kokoon nähden. Gekko on sentään sympaattinen otus, jonka huonetoverina olen ihan mieluusti, mutta jokin aika sitten selvisi, että huonetovereita on muitakin. Eräänä yönä heräsin kutittavaan tunteeseen iholla ja kun sytytin valot näin sängyssäni torakan, joka oli juuri kävellyt käteni päältä. Paikalliset torakat ovat sen verran kookkaita, ettei niitä mielellään lähde nistimään ilman kunnon välineitä, tai edes niiden kanssa...
Kommentit